Search
  • helipasi82

Kynsiteknikko ja korona

Tällä viikolla näkyy ensimmäisen kerran kunnolla mun kalenterissa korona.





Mä oon normaalisti lähes aina iloinen ja positiivinen, mutta täytyy tunnustaa, että tyhjä kalenteri vetää hiljaiseksi. No, lähes tyhjä kalenteri. Tällä viikolla asiakkaita on yhteensä viisi. Don't get me wrong, oon onnellinen jokaisesta asiakkaasta, joka pöytäni ääreen istuu.


Ensimmäisenä tulee tietenkin miettineeksi, toiminko jotenkin väärin. Ymmärrän ihmisten huolen tänä aikana. Siksi olen koittanut selventää omia toimintatapojani niin yrityksen sosiaalisessa mediassa kuin myös paikkakunnan Facebook-ryhmässä.


Vaikka toimin samoissa tiloissa muiden yrittäjien kanssa, meillä on todella tilava liiketila. Oma kynsipisteeni on liiketilan eri päädyssä kuin kampaamo eli turvavälit pystytään pitämään.



Näkymä kynsipisteestäni muuhun liiketilaan


Pyrimme myös työskentelemään niin, että liikkeessä on maksimissaan hallituksen ohjeistama 6 henkilöä kerralla.

Kynsipöytäni on n. 50cm syvä, joten siinä emme tietenkään pysty turvaväliä pitämään. Tästä syystä pyydän asiakkaitani käyttämään maskia, jota myös itse käytän. Vaihdan maskin joka asiakkaan välissä.



Kynsipisteeni


Asiakkaiden välissä desinfioin myös kynsipöytäni, kynsiuunit, käsituen, kynsiporan ja tuolin. Jokaiselle asiakkaalle on puhtaat, desinfioidut ja steriloidut työvälineet. Desinfiointiin käytän tehokasta ultraäänipuhdistinta Erisan Des-liuoksen kanssa.


Puhdistuksen ensimmäinen vaihe


Kuivatan välineet ja sen jälkeen ne menevät kemialliseen sterilointiin Descoton-liuokseen.


Kemiallinen sterilointi


Puhtaat työvälineet säilytän ilmatiiviissä rasioissa kaapissa, jolloin kontaminaation riski on lähes olematon.



Kaikki kertomani toimenpiteet suoritan myös ilman koronaa, joten luokseni on turvallista tulla aina. Toivottavasti nämä tiedot hälvensivät edes vähän huolta istua penkkiini.


Nähdään taas,

Heli

176 views0 comments

Recent Posts

See All